maanantai 20. elokuuta 2012

Pinkkiä ja keltaista, viivoja ja pilkkuja

Moi taas iihan liian pitkästä aikaa! Ei ihan toiminut tämä että palailisin postailemaan säännöllisesti blogin pariin, kun on taas ollut tässä kaikenlaista, rankkoja päiviä ja pitkiä harkkoja yms tekosyitä:D Yritän nyt kuitenkin olla ottamatta lisäpaineita blogista, koska tästä vuodesta on tulossa aika kiireinen muutenkin treenien, peruskoulun viimeisen luokan ja kahden työn takia, joista molemmat liittyvät ruokaan, mutta enköhän jostain silti löydä aikaa kynsien lakkailuunkin! jos se kesällä kadotettu inspis löytyisi taas... Nyt kuitenkin esittelyyn kynnet, jotka tein noin viikko (!) sitten.


Huomasin vatsa nyt kuinka kuluneet kynnet jo olivat tässä vaiheessa, kuva on otettu noin viisi päivää lakkausten teon jälkeen. Lakkoina olivat alla yksi kerros Loreal Parisin Sassy Pinkiä, ja päällä kaksi kerrosta Flormarin U27, joka on ihana <3 ei vaan pysty yksinään käyttämään, ellei jaksa kerrostaa noin kymmentä kerrosta, joten suosittelen kyllä aluslakkaa! Koristelut (todella monimutkaiset ja omaperäiset...) on tehty Oumaxin keltaisella akryylivärillä. Nämä olivat aika pikakynnet, mutta kelpasivat paremman puutteessa. Lakkasin just kynnet uudelleen, toivottavasti ei kestä ihan viikkoa että saan postauksen tehtyä;) Mulla on myös esittelemättä mm. Cesarsin avoimien ovien saalis, joten stay tuned ;) Toivottavasti jaksatte roikkua mukana, vaikkei postauksia ihan entiseen tahtiin tule, yritän kyllä parhaani! Olenko ainoa jolla syksy ja kiireet on vaikuttanut postaustahtiin?:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentin ovat tervetulleita, seka ruusut että risut :)